Markkinoijan kattavin ekosysteemi – Google

Googlen markkinointiekosysteemi on omaa luokkaansa, mitä erilaisiin palveluntarjoajiin tulee. Se ei tarkoita, että olisi välttämättä paras markkinointikanava, mutta sen tarjoamat työkalut ja integraatiot ovat aivan omalla tasollaan muihin verrattuna. Googlen kannalta tilannetta ei huononna lainkaan se, että heidän hakukoneensa on edelleen maailman suosituin, ja sen myötä mainospotentiaalia riittää.

Googlen markkinointityökalujen suosioon on oikeastaan kaksi syytä: markkinapotentiaali ja integrointi koko ekosysteemiin. Kaikki merkittävät työkalut ovat jollakin tavalla yhteydessä toisiinsa. Esimerkiksi Google Ads yhdistyy suoraan Google Analyticsiin ja Play Storeen, ja Google Search Console taas yhdistyy vaivattomasti Google Analyticsiin.

Toki kunkin markkinoijan omaan markkinointiekosysteemiin kuuluu monien eri palveluntarjoajien työkaluja, vaikka isoimmilla palveluntarjoajilla voidaan nähdä olevan oma ekosysteeminsä.

Tärkeimmät työkalut markkinoijalle

Käytetyimmät, tunnetuimmat ja usein myös hyödyllisimmät Googlen markkinointityökalut ovat Google Analytics, Google Tag Manager ja Google Ads. Näiden lisäksi epäsuorasti markkinoinnin ekosysteemiin luettavia työkaluja on useita.

Google Analytics

Klassikko jo pitkän ajan takaa, Google Analytics on käytetyin analytiikkatyökalu, jossa on luonnollisesti erittäin syvä integrointi muihin Googlen työkaluihin.

Aikaisemmin Google Analytics oli kelvollinen oikeastaan vain verkkosivujen liikenteen analysointiin, mutta nykyään sitä voidaan käyttää perinteisten verkkosivujen lisäksi verkkosovellusten sekä mobiilisovellusten liikenteen sekä tapahtumien analysointiin.

Lue lisää:

Google Analytics muuttuu – mikä muuttuu?
Google Analytics 4 tutuksi: Konversiot
Google Analytics 4 tutuksi: Raportit

Google Ads

Kun tarkoitus on tehdä mainontaa hakukoneessa tai maailman suurimmassa verkkosivujen mainosverkostossa, tarjoaa Google Ads suurimman peiton sekä volyymin.

Sen lisäksi, että Google Adsin avulla voi tehdää mainontaan sekä maailman suosituimmassa hakukoneessa että maailman suurimmassa mainosverkostossa, on tarjolle tuotu myös uusia mainosmuotoja, joiden avulla mainontaan voi tehdä myös mm. Gmailissa ja Google-sovelluksen Discovery-syötteessä.

YouTube on myös erittäin käyttökelpoinen mainosalusta. Siellä esitettävät mainokset ovat pääasiassa videoita, ja niitä hallitaan Google Adsissa. Huomioitavaa on, että videoiden on oltava ladattuna YouTubeen.

Lue lisää:

Google Ads mainonta – otatko sinä jo hyödyt irti näistä 10 ominaisuudesta?
Google-mainonta on hakumainonnan lisäksi paljon muutakin

Android

Android-mobiilikäyttöjärjestelmä on erittäin suuri osa Googlen markkinointiekosysteemiä. Olemme nähneet, että esimerkiksi display-kampanjoissa suurin osa mainosnäytöistä yritetään ohjata mobiililaitteille, käytännössä enimmäkseen Android-puhelimiin.

Androidiin liittyy myös kiinteänä osana Play Store, jonka kautta käyttäjät voivat ladata ja ostaa sovelluksia sekä elokuvia ja muuta mediaa. Play Store on yhdistettävissä Google Adsiin, jotta ajantasaiset konversiotiedot saadaan hyödynnettyä kampanjoiden optimoinnissa.

Tuottavuustyökalut

Gmail ja Calendar sekä Meet ovat pääasiassa kommunikointiin ja ajan hallintaan käytettäviä työkaluja, mutta niillä on usein suuri rooli myös markkinoinnin ekosysteemissä. Gmail on käyttökelpoinen sekä mainosmuotona että muulla tavoin sähköpostialustana.

Kolmannen osapuolen työkalujen avulla niin Gmailin kuin Calendarinkin voi integroida osaksi omaa myynti- ja markkinointipolkua. Tällä tavoin niiden hyöty voi kasvaa entisestään.

Myös Drive sekä Docs ovat monella tavalla hyödyllisiä. Esimerkiksi Driveen tallennettuja kuvia ja videoita voi etsiä suoraan Google Adsin mainoksenluontityökalulla.

Seuranta ja raportointi

Verkkosivujen seurannan keskittäminen tägienhallintasovellukseen on edelleen jonkin verran tuntematonta, vaikka teknologia on ollut olemassa jo varsin kauan. Googlen implementointi ei ole ainoa markkinoilla, mutta omasta mielestäni se on kuitenkin kaikkein kehittynein ratkaisu.

Tag Managerin avulla on mahdollista hallita kaikkia seurantaskriptejä ja -pikseleitä yhdestä paikasta. Sen lisäksi esimerkiksi verkkosivutapahtumien seurantaa on helpompi ylläpitää, kun lähdekoodiin ei tarvitse tehdä muutoksia sitä varten.

Ja koska kyseessä on Googlen työkalu, on tiedonkeruu Google Analyticsiin erittäin helppo toteuttaa Tag Managerin avulla. Muiden palveluntarjoajien seurantaa on toki mahdollista tehdä, mutta niissä asetusvaihtoehdot ovat heikommat tai ne on tehtävä manuaalisesti.

Markkinoinnin tehokasta raportointia varten Looker Studio on Googlen ekosysteemissä varma valinta. Looker Studiolla on mahdollista tehdä täysin räätälöity visuaalinen markkinoinnin raportointimittaristo, johon on mahdollista valita ne mittarit ja ulottuvuudet, joita oikeasti seurataan.  Palvelu toimii varsin hyvin myös muiden palveluiden kanssa – kunhan ne yhdistää kolmannen osapuolen palvelun kautta.

Lue lisää:

Helpompaa tägien hallintaa Google Tag Managerin avulla
Looker Studio -markkinointidashboardin rakentamisen vinkit

Harvinaisemmat ominaisuudet

Yleisimpien työkalujen ja ominaisuuksien lisäksi on olemassa useita todella hyödyllisiä ominaisuuksia ja palveluita, joiden olemassaolosta et välttämättä tiedä. 

Google Tag Manageria on mahdollista käyttää ns. server side -konfiguraatiolla, jolloin tietoa voi muokata keräämisen ja Analyticsiin lähettämisen välissä. Siihen voi esimerkiksi lisätä metatietoa tai poistaa ip-osoitetietoja, jolloin niitä ei edes yritetä lähettää Googlen palvelimille.

AdSense on lähinnä julkaisijoita varten oleva järjestelmä. Sen avulla pääsee osaksi Googlen Display-verkostoa, jolloin voi näyttää sivustollaan mainoksia.

Privacy Sandbox on verrattain uusi teknologia, jonka on tarkoitus olla osa kolmannen osapuolen evästeistä luopumista. Teknologian ytimessä on, että käyttäjien tietoja ei kerättäisi evästeiden avulla, ja että käyttäjä voi jossain määrin itse vaikuttaa tietojensa käsittelyyn. Privacy Sandbox on käytössä Googlen Chrome -selaimessa sekä Android-käyttöjärjestelmässä.

Muut markkinoinnin ekosysteemiin liittyvät palvelut

On olemassa joitakin Googlen palveluita, jotka ovat näkymättömämpi osa markkinoinnin ekosysteemiä. Jo aiemmin mainitun Play Storen lisäksi Google Cloud -pilvipalvelualusta sekä tietokantana ja -säilönä usein käytetty Firebase voidaan yhdistää osaksi markkinoinnin ekosysteemiä, jolloin esimerkiksi sovelluksen tapahtumia voi raportoida reaaliaikaisesti.

Google Cloud on sen verran monipuolinen palvelu, että sitä voi käyttää hyödyksi monella tavalla. Se on käytännössä alusta, jossa voi vuokrata palvelinresurssia sekä valmiiksi konfiguroituja palvelimia, ja niillä voi sitten kukin tehdä mitä haluaa.

Huomionarvoista on, että Googlen datavarastopalvelu BigQuery toimii Google Cloudissa. BigQuery on tarkoitettu suurten datamäärien hallintaan, ja sitä voi käyttää myös markkinointidatan säilömiseen, käsittelyyn ja viemiseen muille alustoille tai tietokantoihin. BigQueryn tarkoitus ei ole toimia raportointialustana, vaan sen avulla voi säilöä ja yhdistellä tietoa sopivaan muotoon, jotta voit käyttää mitä vain raportointialustaa.

Kolmannen osapuolen työkalut

Näin laajaan ekosysteemiin on olemassa melkoinen liuta kolmannen osapuolen työkaluja, joista osa on tunnetumpia, sillä ne liittyvät käytetympiin ominaisuuksiin. Jotkin taas ovat vähemmän tunnettuja, mutta aivan yhtä käyttökelpoisia niille, jotka tarvitsevat hiukan harvinaisempia liitoksia ja toiminnallisuuksia.

Supermetrics on liitostyökalu, jonka avulla tietoa voi tuoda eri lähteistä esimerkiksi Looker Studioon tai Google Sheet -taulukoihin. Tällä tavalla myös me tuomme eri markkinointikanavien tiedon yhteen mittaristoon.

Calendly on käyttökelpoinen työkalu kalenterivarausten tekemiseen. Sen avulla on mahdollista tuoda verkkosivuille upotuksena tai linkkinä listaus vapaista kalenteriajoista, ja prosessiin on mahdollista liittää esimerkiksi sähköposteja ja tekstiviestejä sekä erilaisia ilmoituksia. Homman jujuna on täydellinen integraatio Google Calendarin sekä etätapaamispalveluiden kanssa.

Kaikkeen löytyy ratkaisu

Kuten sanottua, Googlen markkinointialusta ja -ekosysteemi on kaikkein kattavin. Työkaluja löytyy melkeinpä mihin tahansa työnkulkuun, ja myös muita alustoja on mahdollista liittää osaksi omaa markkinoinnin ekosysteemiä.

Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse alkaa käyttää heti – tai koskaan – vaan kokemuksen ja kokeilujen kautta erilaiset toimintatavat löytävät tiensä markkinoijien työkalupakkeihin. Etenkin laajemmissa kokonaisuuksissa oikeanlaisen markkinointikumppanin valinta on tärkeää, jotta kehitys olisi nousujohteista.

Lue myös:

Markkinointiekosysteemit – Microsoft

Haluatko pysyä perässä digitaalisen markkinoinnin kehityksessä?

Tilaa Digital Marketing Weekly