Pari vuotta sitten olin pisteessä, jossa saapuvat asiakaskeissit noudattivat tuttua kaavaa: asiakkaalla oli ylätason suunnitelma mitä tehdä, mutta taktisen suunnittelun ja toteutuksen osaaminen puuttui. Siinähän olimme ja olemme vieläkin hyviä, joten ihan oikeaan osoitteeseen laskeutui tekeminen ja tulokset puhuvat puolestaan.
Koin kuitenkin, että (jo ennen meidän mukaantuloamme) joskus olisi voitu tehdä parempiakin päätöksiä strategisella tasolla. Olin tähän asti vältellyt strategisen tason tekemistä, mutta koska en pitänyt status quosta, päätin ottaa ongelmaa kulmasta kiinni ja lähteä ratkomaan sitä. Päätin vahvistaa omaa ja yrityksemme strategista muskelia.
Strategiaoppia hinnasta tinkimättä maailman parhailta
Hain oppia parhailta aina Netflixin tuotejohtajan koulutuksista, NYU Sternin professorien ja globaalien kasvuyritysten johtajien opetuksiin asti. Hain toimintamalleja, kaavoja ja harjoittelin niiden käyttöä globaalisti muiden johtotason toimijoiden kanssa sprintaten.
Lähdimme tuomaan näitä malleja koko Aboadin voimin käytäntöön asiakkaillemme tulevaisuuspalveluidemme ja MaaS-palveluidemme lomassa hyvin tuloksin.
Strategia on vaikeaa, mutta mahdollista tuoda hallituksesta arkeen
Tavoite onnistui siinä, että liiketoiminnan strategian tasolta löytyy nyt muskelia taktiseen toteutukseen asti katkeamattomana kokonaisuutena. Siispä se, mitä hallitus kuittaa, konkretisoituu arjessa ja johtaa tuloksiin.
Nyt ei kuitenkaan ole tarkoituksena leveillä sillä, kuinka hienosti näillä tuhansien tai kymmenien tuhansien eurojen ja satojen tuntien panostuksilla nyt tehdään asioita paremmin. Eikä oikeastaan ole tarkoitus alkaa moittimaan kenenkään strategiaosaamista. Strategia on vaikeaa. Oikeiden työkalujen ja mallien löytäminen auttaa mukavasti. Työkalupakki ja kyky osata hyödyntää sitä on tärkeää.
Parhaat strategian työkalut esittelyssä
Blogisarjassa nostan esiin tärkeimpiä strategian työkaluja, joita me ja monet markkinoilla voittavat yritykset globaalisti ovat todenneet sopiviksi. Vaikka työkaluja onkin helppo ja suht nopea käyttää verrattuna perinteiseen strategiapainiin, tulen keskittymään työkalun esittelyyn, en sen yksityiskohtaiseen opettamiseen.
Tutustu sarjan muihin osiin:
Osa 1: T-algoritmilla biljoonayritysten kilpailuedut haltuun
Osa 2. Vallihaudoilla vahva puolustus kilpailuilla markkinoilla
Osa 4. Kaupallinen megatrendianalyysi strategiapäivityksen pohjana